On
tilanteita, joissa lastenhoitoapu on tarpeen. Lapsen sairastuminen
saattaa estää työhön menon tai lapsen vanhempi saattaa itse
sairastua. Joskus saattavat työkiireet estää normaalit
arkirutiinit.
Puolisoittenkin on joskus hyvä saada viettää aikaa aivan kahden kesken.
Miten
löytää hyvä lastenhoitaja; luotettava, huolehtiva, ystävällinen ja
ahkera? Lastenhoitajia on tilapäisiä, vakinaisia, osa-aikaisia,
kokoaikaisia, ammattilaisia ja kokemattomia. Tältä sivustolta löytävät
vinkkejä niin lasten vanhemmat kuin lastenhoitajatkin.
Lastenhoitajan tehtävät
Lastenhoitajan
tehtäviin kuuluu huolehtia lapsen turvallisuudesta, tarpeista
ja
arkirutiinien sujuvuudesta. Monesti työhön liittyy myös kevyitä
lastenhoitoon liittyviä kotitöitä esimerkiksi keittiössä.
Lastenhoidon tulee tukea lapsen kehitystä hänen ikäkautensa mukaan. Tehtäviin voi kuulua leikki lapsen kanssa tai useamman lapsen leikittäminen. Lapsen arkirutiinit, kuten syöminen ja nukkumaanmeno eivät aina ole helppo tehtävä vanhemmillekaan huolehdittavaksi. Siksi lastenhoitokin vaatii ammattitaitoa ja psykologista viisautta.